
Uutta kaikkeen oppimiseen: KivaPeli
Sisäinen yrittäjyys on nuoren menestyksen avain hänen elämässään

Yrittäjyys
Yrittäjyys ja yrittävän, aktiivisen elämän-asenteen opettaminen ja omaksuminen on kirjattu opetus-suunnitelmien keskeiseksi tavoitteeksi Suomessa ja koko OECD- alueella.
Oppikirja: Yrittäjyys, avaa nuorelle yhdessä koulun opetuksen kanssa tien yrittäjyyden ja muiden aktiivisten persoonallisuuden piirteiden kehittymiseen, josta seuraa sitä, että
-
yritteliäs nuori syrjäytyy harvoin, hän on elämänsä hallitsija
-
yritteliäisyys luo perustan menestymiselle työssä, jatkuvassa opiskelussa ja elämässä
-
nykypäivän työhaastattelussakin työnantaja selvittää ennen kaikkea työnhakijan yritteliään, aktiivisen asenteen työhön ja työyhteisöön, valmiuden oppia uutta sekä ammatillisen osaamisen
-
yritteliäästä nuoresta tulee yhteiskunnan aktiivinen toimija
Oppikirja: Yrittäjyys tukee nuorta yhdessä opetuksen kanssa kehittymään aktiiviseksi ja yritteliääksi. Tällä asenteella nuori pääsee ohjaamaan omaa elämäänsä ja toteuttamaan omia tavoitteitaan. Teoksen sisällössä on huomioitu koronan ja muiden epidemioiden vaikutukset talouteen ja yrittäjyyteen.

Yrittäjyys asenteena ja elämäntapana
Johdanto 5
1. Opiskelemme elämäämme varten 7
2. Perhe, opiskelu ja työ ovat luontevimmat tavat liittyä yhteiskuntaan 18
3. Yrittävällä ja aktiivisella asenteella pärjää aina – etenkin nyt ja tulevaisuudessa 25
4. Yhteiskunta koostuu kansalaisista, yrityksistä ja palveluista, aktiiviset vaikuttavat yhteiskunnassa 33
5. Kansalainen, yhdistykset ja yritykset ovat yhteiskunnan aktiivisia toimijoita 40 6. Raha ja toimiva talous 46 7. Aktiivinen toiminta ryhmässä ja
tiimissä 53 8. Kotikunta toiminnan ympäristönä 59 9. Aktiivisella asenteella kesätyöhön 65 10. Työhakemuksessa ja työhaastattelussa kannattaa mainita työkokemus 69
11. Työsuhde, työsopimus, lait ja nuoren erityisasema työelämässä 80
12. Yrittävä ja aktiivinen löytää ratkaisun 88
13. Ammatit, työ ja yrittäminen 95
14. Mihin ammattiin haluaisin? 108


Yrittäjyys liiketoimintana
15. Ryhtyisinkö yrittäjäksi? 114 16. Mitä työtä voimme itse luoda? 123 17. Mitkä lait vaikuttavat yrittämiseen? 126
18. Miten yrittäjyysvisio kehitetään yritystoiminnaksi 132
19. Liiketoiminnan kehittämispolku 142 20. Kevytyrittäjyys ja muut uudet liiketoimintatavat 147 21. Internet, media, uutiset ja some ovat luoneet yritystoiminnalle uusia mahdollisuuksia 152 22. Yritys, netti, verkkokauppa ja maksuliikenne 167 23. Raha yritystoiminnassa - tavoitteena kannattava toiminta 179
24. Yritystoiminnan kuusi toimintapiiriä 188
-
henkilökohtainen elämä ja talous
-
työyhteisö (koululaisena, opiske - lijana, palkkatyössä tai yrittäjänä
-
kotikunta
-
Suomi
-
Euroopan Unioni
-
Globaali talous ja Suomi sen osana
25. Ympäristön muutos vaikuttaa yritystoimintaan 198 26. Yritystoiminnan matka tulevai-
suuteen 211 27. KivaPelin käyttö yrittäjyyden opiske-
lussa 219 Asiasanahakemisto 221
